Yksinäisyyden mysteeristä
Mikä yksinäisyydessä kiehtoo? Voiko yksinäisyyttä ikinä kunnolla ymmärtää? Mitä yksinäisyys edes oikeastaan tarkoittaa?
Yksinäisyydestä puhutaan kipuna, hälytystilana aivoissa, joka ilmoittaa ulkopuolelle jäämisen uhasta. Sen sanotaan olevan kehon signaali, joka muistuttaa laumasta ja siinä pysymisen tärkeydestä. Yksinäisyyden kipu laittaa toimimaan ja löytämään tien takaisin muiden luo.
Ei mikään ihme, jos olemme huolissamme yksinäisyydestä. Yksinäisyyden sanotaan sairastuttavan, se on seurauksiltaan jopa ylipainoa ja tupakkaa vaarallisempi. Yksinäisyyteen halutaan tarttua yhteiskunnallisesti. Kenenkään ei pitäisi kokea yksinäisyyttä, ainakaan pitkäaikaisesti, vaan jokaisen tulisi löydettävä merkityksellisiä suhteita. Olisi perustettava yksinäisyysministerin pesti, joka keskittyisi yksinäisyyden vähentämiseen.
En halua vähätellä asiaa. Yksinäisyys on vakava asia ja olen nähnyt sen myös itse. On hyvä etsiä siihen vähentämiskeinoja. Silti jokin yksinäisyydessä mietityttää. Välillä tuntuu, etten ole vieläkään päässyt kärryille siitä, mitä se yksinäisyys oikeastaan on. Ja ehkä siksi se yhä niin kiehtoo.
Tässä kolme asiaa, jotka sekoittavat pääsi yksinäisyydestä!
Ensimmäinen: yksinäisyys on vain sana, jonka olemme joskus kehittäneet. Kulttuurihistorioitsija Fay Bound Alberti (2019) väittää yksinäisyyden tulleen tunnistetuksi termiksi vasta 1800-luvulla, jolloin yhteiskunnallinen ilmapiiri teki mahdolliseksi käsittää itsensä yksilönä. Yksinäisyyden sanan avulla voitiin tajuta sitä uutta tunneilmastoa, joka ilmeni tämän uuden yksilökäsitteen myötä. Samoin yksinäisyyden omaksumiseen vaikutti maallistuminen: ehkä Jumala ei ollutkaan jatkuvasti seuranamme, vaan meillä oli mahdollisuus olla aivan yksikseen, irtautuneena laumasta.
Yksinäisyys sanana alkoi levitä ja yhä useampi tunsi kokevansa yksinäisyyttä. Tästä kehitetystä sanasta tuli työkalu, jonka avulla osasimme tulkita itseämme ja omaa tilannettamme suhteessa muihin ihmisiin. Ehkä jotain samankaltaista on meneillään nyt, sillä yksinäisyydestä puhutaan paljon.
Toinen: yksinäisyys on subjektiivinen kokemus. Vaikka yksinäisyyden kokemuksen kipu löytyisi aivoista, niin se ei tarkoita sitä, että kokisimme yksinäisyyttä mekaanisella tavalla sosiaalisten suhteiden puuttuessa. Yhdelle suhteen päättyminen voi olla helpottava kokemus ja pitkästä aikaa yksin oleminen suorastaan rentouttava kokemus. Yksinäisyyden subjektiivisuus tulee siitä, että tulkitsemme sitä omin ajatuksin. Esimerkiksi vetäytynyt munkki ei koe yksinäisyyttä, koska hän tuntee olevansa jumalansa seurassa.
Kolmas: subjektiivisuuden ohella yksinäisyys on intersubjektiivinen kokemus. Yksinäisyyttä koetaan suhteessa muihin ihmisiin. Sitä ei vain koeta oman pään sisällä, vaan otamme siinä huomioon, minkälaisia suhteita meillä pitäisi olla. Tietyllä tapaa se sijaitsee meidän välissämme.
Yksinäisyyden kokemus voi esimerkiksi korostua siitä, että meillä pitäisi olla tässä tietyssä elämänvaiheessa sosiaalisia suhteita, mutta meillä ei ole. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa vanhukset kokevat keskimäärin enemmän yksinäisyyttä kuin Suomessa todennäköisesti siksi, että lapsilta ja suvulta odotetaan enemmän yhteydenpitoa kuin todellisuudessa saadaan. Suomessa yliopisto-opintojen aikana yksinäisyyden kokemus korostuu osittain siksi, koska kulttuurinen malli elämän parhaasta ajasta ja aktiivisesta sosiaalisesta elämästä on niin vahva.
Ja nämä kolme asiaa tekevät mahdolliseksi ylipäätään sen, että yhteiskunnan ja kulttuurin ymmärtäjillä on jotain puhuttavaa yksinäisyydestä. Yksinäisyys ei ole mikään syöpä tai aivokemiallinen häiriö, jonka hoitokeinot löytyvät vain lääketieteestä. Toki, kaikenlaisia yksinäisyyspillereitä varmasti kehitetään, mutta yksinäisyyden ymmärtäminen ja vähentäminen vaatii myös muunlaisia toimia. Se tarvitsee yksinäisyyden olemuksen ymmärtämistä, sille annettujen merkitysten pohtimista ja koko yhteiskunnallisen ilmapiirin aistimista.
Ehkä yksinäisyys on signaali, mutta ei se ole mikään suoraviivainen sellainen, vaan se välittyy meille monien erilaisten merkityskerrosten kautta. Ja ehkä juuri tässä monikerroksisuudessa piilee myös avain sen ymmärtämiseen.
Kirjallisuus
Alberti, F. B. (2019) A Biography of Loneliness: The History of an Emotion. Oxford University Press.
Tirkkonen, S. (2019) Yhteinen yksinäisyys: Koetun yksinäisyyden filosofia. Ajatus, 76(1), 37–59.
Tämäpä on ajankohtainen, yhteiskunnallinen tabuaihe! Asia, josta jokaisella meillä on todennäköisesti omakohtainen kokemus, joka värittää ajatuksiamme siitä, mitä yksinäisyydellä ymmärrämme. Tuo mainitsemasi eetos opiskeluaikojen yhteisöllisyydestä ja ajatus elämän parhaasta ajasta on kieltämättä vahva. Pohdintaasi aiheen ympäriltä olisi mielenkiintoista lukea lisää!