Ujous ja kohtaamisen riski
Ujouden kokemus, kasvojen säilyttäminen ja ujouden rooli yhteiskunnassa
Jokainen kohtaaminen on riski. On mahdotonta tietää etukäteen, mitä se toinen minusta ajattelee. Jokaisessa tilanteessa on mahdollista menettää kasvonsa.
Ujous rakentuu tälle riskille. Ujoutta koetaan vasta kohdatessa, mutta ujoudessa suurinta osaa näyttelee kaikki se taustatyö, jota ujoutta kokeva tekee ennen kohtaamista.
On ensinnäkin mietittävä, että onko kohtaamisen riski lopulta tarpeen. Mitä siitä voi saada? Entä mitä siinä voi menettää?
Toiseksi on mietittävä mahdollisia selviytymiskeinoja, jos tilanteen hallinta katoaa. Löytyykö tilanteesta pakoreittejä? Mihin voisi ohjata keskustelua, jos mennään vaarallisille vesille? Onhan tehty tärkeät etukäteisvalmistelut, jotka tasoittavat tilanteen mahdollista kriisiytymistä?
Kolmanneksi, miten esittää sulavasti itseänsä? Miten tuoda itseänsä esiin niin, ettei muilla ole tarpeen haastaa sitä kuvaa, mitä itsensä haluaa esittää? Entä miten ylläpitää sellaisia kasvoja, joissa on helppoa sosiaalisesti olla?
Näitä asioita ujo miettii ja päättää pohdintansa seurauksena toimintansa. Usein ujo valitsee sen riskittömän vaihtoehdon.
Kohtaamme ujouden vasta seurassa. Kun ujouteen kiinnittää tarkkaa huomiota, niin voi tehdä havainnon, miten vaativa performanssi ujous on.
Ujo tekee huikean näytöksen. Hänen katsekontaktinsa on sopivan välttelevä, mutta ei liian passiivinen. Hän loihtii itsellensä punaa kasvoihinsa ja hikikarpaloita ohimolleen kuin tyhjästä, ja hän osaa änkyttää aina sopivissa kohdissa. Jokainen ele hänessä muistuttaa hänen jännittyneisyydestään.
Toiset oppivat naamioimaan ujoutensa. Yksi pitää jatkuvasti vuorovaikutuksen langat itsellään. Hän puhuu alituisesti ja siirtää puheenaiheet hänelle turvalliseen maaperään. Toinen kehittää itsellensä pellen roolin, jolla siirtää nopeasti huomio itsestä pois. Kolmas näyttelee aina sitä samaa tuttua ja turvallista roolia, jota muut eivät aseta kyseenalaiseksi ja jossa on helppo olla.
Jokainen kokee ujoutta joskus. Samoin ujo ei ole aina ujo, vaan hyväksyvien katseiden alla hänestä voi tulla hyvin puhelias tapaus. Usein ujoutta koetaan sellaisissa kohtaamisissa, joissa vuorovaikutuskumppanin mielipiteet itsestä arveluttavat. Siksi ujous ei ole ainoastaan itsestä kumpuava tunne, vaan se muodostuu suhteessa kohtaamiseen ja sen ihmisiin.
Ujoudessa on jotain hyvin inhimillistä. Ei ole turhaan sanottu, että ujous on avain ihmisen käyttäytymisen ymmärtämiseen.
Nykyisin puhumme ujoudesta kuitenkin hyvin yksilölähtöisellä ja kielteisellä tavalla. Sen sanotaan estävän meitä elämästä, joten haluamme siitä eroon.
Joe Moran kertoo kirjassaan ujouden vastaisesta sodasta. Ihmiset halutaan vapauttaa ujoudesta, tästä sosiaalisen kanssakäymisen hankaluudesta. Tähän tarjoavat apuaan erinäisten self-help gurujen lisäksi lääketeollisuus. Moran kertoo ujouden voittamiseen perustetuista ujousklinikoista ja jopa sosiaalisten taitojen kuntosalikursseista, missä ujosta treenataan esiin supliikki versio.
Ujoutta voidaan kuitenkin ymmärtää laajemminkin.
Ujous ei nimittäin synny itsestään, vaan suhteessa kohtaamiseen ja siihen, minkälainen oma roolimme kohtaamisessa on. Tuomme näihin kohtaamisiin mukanamme omat merkityspatteristomme, jotka on ladattu erinäisillä ympäriltä omaksutuilla olettamuksilla ja odotuksilla. Jokainen kohtaaminen on riski, mutta nämä riskit eivät ole jokaisessa kohtaamisessa yhtäsuuret.
Pienen kylän mies ujostelee tanssimaan lähtemistä, vaikka Danny kuinka yleisöään kehottaisi. Ei vaan kehtaa. Sen sijaan kaupunkilaismies merkityksellistää tanssimista hyvin eri tavalla, kuten Petri Tamminen novellissaan Danny vastaan me kuvaa. Ovatko nämä kylän miehet luonteltaan ujompia tai ehkä tilanne on kuitenkin vain sellainen, joka on merkitykseltään heille aivan erilainen kuin kaupungista tulleelle miehelle? Tanssiessaan kylän miehet joutuisivat irrottelemaan muiden kylän miesten edessä, kun taas kaupunkilaismiehen ei näistä katseista tarvitse välittää.
Ujous on kokemuksena yksilön tekemää tulkintaa ja reagointia tähän tulkintaan, mutta tulkinta ei ikinä tapahdu tyhjiössä. Siihen vaikuttaa keskeisellä tavalla se, millä tavoin yksilö itse merkityksellistää muiden katseita. Onko tanssiminen viatonta hauskanpitoa vai kasvojen menetyksen riskin sisältävä tilanne riippuu siitä, mistä yksilö tulee tilanteeseen ja keiden katseet ovat merkityksellisiä.
Samoin ujous voidaan ymmärtää monin tavoin. Suomalaisessa kulttuurityökalupakissa ujoudelle on annettu historian saatossa monenlaisia merkityksiä. Varautuneisuudesta ja hiljaisuudesta on puhuttu erilaisin sanoin ja merkityksin. Se, mitä voidaan tulkita nyt ujoudeksi, on saatettu nähdä nöyryytenä. Hiljaisuus ei ole aina ollut ongelma, joskus jopa hyve. Amerikasta levinnyt tapa nähdä hiljaisuus ja ujous yksilön ongelmana, josta tulee päästä eroon, ei onneksi ole ainoa käytössämme oleva tapa merkityksellistää ujoutta.
Ujous tuntuu ilkeältä ongelmalta, kun sitä mietitään suhteessa siihen, minkälaisia meidän pitäisi olla tässä ajassa. Aikamme ei ole kovinkaan ujomyönteinen. Ujous nähdään ongelmana ja ujouden vähentäminen ratkaisuna. Yksilöön kiinnittyvä katse kuitenkin yksinkertaistaa ujouden yksilössä olevaksi ongelmaksi, ei tilanne-, aika- ja paikkasidonnaiseksi ilmiöksi, mitä se lopulta on.
Lisää lukemista ujoudesta
Moran, Joe (2017) Shrinking Violets: The Secret Life of Shyness
Scott, Susie (2007) Shyness and Society: The Illusion of Competence
Tamminen, Petri (2010) Muita hyviä ominaisuuksia
Kuvat: OpenAI, DALL-E