Eräs amerikkalaissosiologi väitti 2000-luvulla häpeän piiloutuneen. Häpeästä ei puhuta, ja jos puhutaan, niin kiertäen.
Kuulostaako oudolta? Niin minustakin.
Häpeä tuntuu vyöryneen julkiseen keskusteluun. Tällä viikolla kirjailija Sisko Savonlahti ilmaisi ärtymyksensä häpeäkeskusteluun näin:
Jos häpeää työnnetään lukijoiden kurkusta alas jatkuvalla syötöllä, alkavat he ennemmin tai myöhemmin hävetä asioita, joita eivät ole ennen edes tajunneet hävetä.
Häpeä tuntuu tarttuvan aiheeseen kuin aiheeseen: kotihäpeä, kehohäpeä, porukattomuuden häpeä, työhäpeä, lentohäpeä, häpeän häpeä.
Mutta tässäpä kysymys: saako tämä häpeäpuhe kokemaan lisää häpeää vai antaako se vain nimen näille mieltä kaihertaville tunteille?
Viittaan tuohon yllä olevaan lainaukseen. Se on ideana minusta mielenkiintoinen: häpeää työnnetään ylhäältä alas lukijoiden mieliin niin, että he alkavat hävetä asioita, joita he eivät ole ennen edes tajunneet hävetä.
Tämä on tärkeä asia. Se ei liity ainoastaan häpeään, vaan myös moniin muihin kaihertaviin tunteisiin. Esimerkiksi eräässä yksinäisyyssseminaarissa tutkijat pohtivat, että nyt kun tutkimme yksinäisyyttä ja nostamme sitä mediaan, niin voiko se itse asiassa lisätä yksinäisyyttä?
Tulevatko ensin sanat ja sitten tunteet? Vai voisiko olla niin, että mielessämme on jokin epämääräinen tunnemöykky, joka sopivien sanojen löytyessä, tulee esiin, kun sanoitamme sitä oikeasta kulmasta.
En tiedä, mutta mietitään. Lähde mukaan!
Jotta häpeä voi tulla, tarvitaan jokin kohde.
Häpeä on hyvä tarttumaan eri kohteisiin, joten se ei ole ongelma. Kokeile vaikka laittaa ympärilläsi olevien asioiden taakse häpeä. Sohvahäpeä, kyllä, lamppuhäpeä, no joo, mattohäpeä, no miksikäs ei?
Savonlahden kolumnissa mainitaan kotihäpeä. Kotihäpeä on jonkinlaista tyylikkään kodin ideaalista poikkeamista. Ei Artekkia, vaan tusinakamaa. Esimerkiksi tässä kolumnissa hävetään kodin huonekaluja niiden laadun vuoksi. Ne eivät ole niitä täyspuisia, seuraavalle sukupolvelle kestäviä huonekaluja, vaan halvalla saatuja markettihuonekaluja.
Häpeään tarvitaan myös toisen ihmisen katse, sen läsnäolo.
Kotihäpeää kokeva tulkitsee vieraan katsetta kielteisesti. Vieraan ei edes tarvitse ajatella sisustukseen liittyviä yksityiskohtia, vaan tämä häpeä voi tulla jo siitä, että kodin isäntä tulkitsee vieraan ajattelevan hänen tusinasohvaansa. Tämä on tärkeää, kun mietitään alussa esitettyä kysymystä.
Kotihäpeä koostuu siten kolmesta tekijästä: kohteesta (tusinasohva), merkistä (vieraan katse) ja tulkitsijasta (kotihäpeää kokeva).
Ilmiö voi tuntua itsestään selvältä, mutta se on olennainen asia, kun halutaan ymmärtää sitä, miksi häpeästä puhuminen voi tuottaa häpeää.
Kotihäpeää poteva on kenties nähnyt sisustusohjelmista kodin sisustuksen tärkeyden, laadukkaiden ja kestävien huonekalujen merkityksen sekä ominut sieltä ajatuksia, joiden mukaan koti kertoo jotain oleellista ihmisestä. Ehkä hän on myös lukenut kotihäpeästä ja päätynyt ajattelemaan, että apua, jotkut ihmiset oikeasti arvostelevat toisten koteja ja niiden sisustusta.
Tulkitsija on siten saanut uusia kielellisiä resursseja siihen, miten vieras voi katseellaan tulkita hänen tusinasohvaansa (ks. yllä oleva kuva). Hän on saanut uusia tulkintakehyksiä, joiden avulla hän voi nähdä vieraan katseesta jotain sellaista, mitä hän ei ole aiemmin edes tajunnut.
Tämä tarina puhuu ensimmäisen vastauksen puolesta: häpeästä puhuminen voi tuottaa häpeää, mutta vastaus ei ole aivan niin yksinkertainen.
Median sanankäyttäjille on voimaa ja he kykenevät tuottamaan uusia häpeän kohteita, mutta suosion saavuttamiseksi niiden täytyy kuitenkin värähdellä lukijoiden epämääräiselle tasolle jäävissä tunnemöykyissä.
Kotihäpeä on ollut mitä ilmeisemmin sellainen häpeän kohde, joka on löytänyt tiensä monien lukijoiden epämääräiselle tasolle jääneiden tunteiden sanoittamiseen. Kaikki häpeän kohteet eivät kuitenkaan niin tee.
Mutta tässäpä kysymys: saako tämä häpeäpuhe kokemaan lisää häpeää vai antaako se vain nimen näille mieltä kaihertaville tunteille?
Vastaus? Sekä että. Eri kohteiden nimeäminen häpeän avulla voi tuottaa häpeää, koska tulkitsemme, että joku voi pitää tätä häpeällisenä. Samalla eri kohteiden häpeällistäminen voi auttaa meitä nimeämään ja sitä kautta selittämään näitä mieltämme epämääräisesti kaihertavia tunteita.
Entä mitä sinä olet mieltä?
Tunnustukset
Kiitos A:lle ilmiön pohtimisesta ja tekstin kommentoinnista.
Alussa viitattu amerikkalaissosiologi on Thomas Scheff, jolla on monia mielenkiintoisia ajatuksia häpeästä. Tuo häpeän piiloutuminen nykyajassa on aika yleisesti esitetty väite häpeäkirjallisuudessa.
Kuvituskuva on peräisin Substackin omasta tekoälykuvageneraattorista. Tuo peirceläinen kolmijakokuvitus on tehty Freeform-sovelluksella.